Janne-Pekka Manninen, valokuvaaja ja kirjoittaja
Hallituksen puheenjohtaja
Janne-Pekka Manninen on valokuvaaja ja kirjoittaja, jolla on lähes 20-vuotinen työura journalismissa. Valokuvaajana Manninen on erikoistunut muotokuvaukseen, dokumentaariseen kuvaukseen ja taidekuvaan. Manninen on ollut valokuvaajana ja kirjoittajana lukuisissa Flow Productionsin tuotannoissa. Manninen kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan tehdä työtä esittävän taiteen parissa.
Tuomas Niemelä, arkkitehti
Hallituksen varapuheenjohtaja
Tuomas Niemelä on oululaisen arkkitehtitoimiston alt Arkkitehtien osakas. Niemelä on opiskellut arkkitehtuuria Suomessa, Tanskassa ja Britanniassa, sekä opettanut arkkitehtuuria Oulun yliopistossa 10 vuotta. Hän on työskennellyt arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteen kentällä yli 20 vuotta, keskeisenä tavoitteenaan pohjoisen Suomen rakennetun ympäristön laadun parantaminen.
Niemelän arkkitehtitoimistossa on suunniteltu lukuisia laajasti julkaistuja kulttuuri- ja koulurakennuksia sekä esittävän taiteen tiloja, joita on palkittu mm. puurakentamisen Puu-palkinnolla, Arkkitehtuurin Finlandia- ehdokkuudella, Pohjois-Suomen paras rakennusteko- palkinnolla ja Kulttuuriministeriön myöntämällä Suomi-palkinnolla.
Tuomaksen työskentelyn lähtökohtina ovat paikallisen kulttuurin vahvistaminen, ihmisten välisen vuorovaikutuksen lisääminen, tasa-arvo sekä ekologiset arvot.
Milla Virtanen, tanssitaiteilija
Hallituksen jäsen
Milla Virtanen on oululainen tanssitaiteilija, joka on opiskellut tanssia sekä Suomessa että Hollannissa. Hän valmistui tanssijaksi Fontys tanssiakatemiasta Hollannista vuonna 2008.
Vuodesta 2007 lähtien Virtanen on luonut 14 tanssiteatteriteosta. Hänen taidettaan on ollut esillä kaikkien Pohjoismaiden lisäksi Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa, Venäjällä, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Etelä-Koreassa.
Virtasen teoksien tunnusomaisia piirteitä ovat omintakeinen fyysinen liikekieli, absurdius ja virittynyt tunnelma. Milla Virtanen on kiinnostunut tanssin, fyysisen teatterin ja visuaalisten taiteiden kokeellisesta yhdistämisestä.
Taina Kulmala, projektiasiantuntija
Hallituksen jäsen
Tainalla on vuosikymmenten kokemus kulttuurialalta tuottajana, festivaalijohtajana ja projektipäällikkönä. Hän on musa- ja leffafani, joka onnistui yhdistämään molemmat intohimonsa Oulun Musiikkivideofestivaalien johdossa 15 vuoden ajan, ja oli paikalla silloinkin, kun oululaisen taideoppilaitoksen vintillä perustettiin kansainvälistä hurmosta yhä herättävä Ilmakitaransoiton MM-kisat.
Sittemmin Taina on vastannut taide- ja tapahtumaprojekteista niin kaupunkiorganisaatiossa kuin vapaan kentän yhdistyksissä. Eniten hän on kotonaan kehittäjänä, ideanikkarina ja varmistamassa, että taiteilijat saavat tehdä työnsä rauhassa.
Vapaa-ajallaan hänet löytää erilaisten tapahtumien yleisöistä – mitä voi kutsua joko ammattitaidon ylläpitämiseksi tai ihan vaan elämäntavaksi.
Taina Ala-Ketola, Flow Productionsin tuottaja
Hallituksen sihteeri
Taina Ala-Ketola (KM, tanssinopettaja AMK) on pitkään erilaisissa tanssin kentän tehtävissä toiminut taiteen alan ammattilainen. Hän on toiminut mm. tanssipainotteisen luokan opettajana ja tanssijana sekä Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalin toiminnanjohtajana ja tuottajana.
Ala-Ketola pitää työssään tärkeänä parhaiden mahdollisten olosuhteiden luomista taiteen syntymiselle. Ala-Ketola nauttii työskentelystä luovassa ja innostavassa työyhteisössä, jossa yhteinen päämäärä on prosessin jouheva eteneminen, kunnianhimoinen ja onnistunut taidekokemus yleisölle sekä välittävä työkokemus projektissa työskenteleville taiteilijoille.