Kuva: JP Manninen
Pirjo Yli-Maunula
Tanssitaiteilija, koreografi ja ohjaaja Pirjo Yli-Maunulan taiteellista ilmaisua ajavat paljaus, rehellisyys ja inhimillisyys. Puhumattomuuden kulttuurissa elänyttä Yli-Maunulaa on aina kiehtonut fyysinen ilmaisu, keinot ilmaista tunteita sanattomasti. Hänen työssään näkyvät avoimuus, vilpittömyys ja vereslihaisuus, mitkä myös vetoavat häneen syvästi muiden taiteessa.
Tabut ja alitajuinen, se mistä emme mielellämme puhu, löytävät usein muotonsa Yli-Maunulan teoksissa. Näyttämöteosten lisäksi Yli-Maunula on luonut useita immersiivisiä, paikkasidonnaisia teoksia, mikä onkin muodostunut hänen toimintansa keskipisteeksi.
“Immersiivisissä esityksissä olen löytänyt minulle tärkeää moniaistisuutta ja osallistuvuutta ja ne ovat saaneet erityisen voimakkaan vastaanoton katsojilta. Haluan jatkossa keskittyä yhä enemmän tällaisten teosten tekemiseen, näiden maailmojen luomiseen”, Yli-Maunula sanoo.
Yli-Maunulalle tärkeää hänen pitkän uransa aikana on ollut dialogisuus kaikessa: se määrittää niin hänen suhdettaan työryhmiin, toimintaympäristöön kuin laajemminkin taiteen kenttään. Tanssijan, ohjaajan ja koreografin roolien lisäksi Yli-Maunula toimii useissa muissa ominaisuuksissa kuten tuottajana ja kuraattorina, ja kaikki nämä roolit antavat ymmärrystä taiteelliseen prosessiin. Yli-Maunulan työprosessit ovat kollektiivisia, monitaiteellisia, epähierarkisia ja verkottuneita. Tekijyyden jakaminen on hänelle tärkeää, ja hänen kanssaan työskennelleet sanovat saaneensa tilaa omalle luomiselleen, luottamusta sekä tunteen kaikkien yhteisestä teoksesta.
Yli-Maunulan työ on saanut useita tunnustuksia. Taiteen edistämiskeskus myönsi Yli-Maunulalle viisivuotisen taiteilijaprofessuuriapurahan vuosille 2014-2018. Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto huomioi hänet tunnustuspalkinnolla vuonna 2018. Vuonna 2019 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla. Viimeisimmät tunnustukset ovat Oulun kulttuuritapahtuma-yhdistyksen Pirkko-palkinto ja Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto vuonna 2022 sekä Sirkuksen Lumo-palkinto 2024. Tällä hetkellä Yli-Maunula työskentelee Suomen kulttuurirahaston taiteilija-apurahalla.
Yli-Maunula on erittäin sitoutunut oululaisen kulttuurielämän kehittämiseen ja on mukana ohjelmasisällöllä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa. Yli-Maunulan tavoitteena on monipuolistaa Oulun kulttuuritarjontaa ja tarjota oululaisille huippuluokan kokemuksia ja maailmanluokan elämyksiä: sellaista sisältöä, mitä kukaan muu ei tee.
“Flow Productions ♥ Parasta Oulua. Tekee kaupungistamme yllätyksellisen, oudon ja jännittävämmän.”