Kaamos

Sanomalehti Kalevan kriitikoiden vuoden valinta: Vuoden tanssiesitys 2008

”Outstanding Dancer of the Year” Pirjo Yli-Maunula in Kaamos, Dance Europe, Oct 2010

Konsepti, koreografia,tanssi ja tuotanto: Pirjo Yli-Maunula
Tekstit: kirjailija Petri Tamminen
Valosuunnittelu: Riikka Vuorenmaa
Video: Jukka Huitila
Pukusuunnittelu: Leena Ollikainen
Äänisuunnittelu: Pekko Koskinen
Maskeerauksen suunnittelu: Yanski Sova
Graafinen suunnittelu: Tomi Hurskainen
Tuotanto: Flow Productions
Tukijat: Oulun kaupungin kulttuurilautakunta, Suomen kulttuurirahasto
Kantaesitys: Oulu, Kulttuuritalo Valve 29.11.2008

”Kaamos puristaa. Ensin niin tasaisesti ettei sitä huomaa. Sitten lujempaa. Kunnes jonakin joulukuun aamuna tuntuu kuin katsoisi pahvinpaalaimen mustaan kitaan. Se kun rouskaisee menemään, ei kannata jättää sielua väliin.”

Petri Tamminen

Teos käsittelee kaamosta lakonisesti, tragikomedian keinoin, ja kuvaa turhia pyristelyjä yrittää selättää masennus. Lähestymistavassa on myös jotain sydämestä puristavaa. Teoksen tekstit on kirjoittanut tilaustyönä lakonisen huumorin mestari, kirjailija Petri Tamminen.

Kritiikkilainaukset:

Jos joku tanssiesitys tyrmää täsmäiskullaan, niin Pirjo Yli-Maunulan Kaamos.

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 3.12.2010

Pirjo Yli-Maunulas scenperson framstår jordnära, rättfram och oprententiöst seg på ett både berörande och tragikomiskt sätt. … Det starka helhetsintrycket bygger i lika hög grad på visualiseringen, konceptualiteten och den av uttrycksfulla rörelser bestående scenframställningen.

Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 3.12.2010

Tuskastuneisuutta, toivottomuutta, hidasta rahjustamista päivästä toiseen. Oululaisen tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulan Kaamos tuo esille pitkän pimeyden äärimmäisetkin tunnetilat. Miltä kaamosmasennus tuntuu ja näyttää? Voiko sen selättää?

Petri Tamminen on kirjoittanut viime vuonna ensiesitetyn tanssiteoksen tekstit. Ne kuullaan ääninauhalta, ja niissä on Tammisen tuotannosta tuttua mustaa huumoria ja pelkistyksiä: ”Ei talven yli pääse samana.”

Rekvisiitaksi on kerätty raastinrautoja ja muuta kirskahtelevaa pikkusälää. Tässä mielenmaisemassa ihmistä nirhataan olan takaa. Tanssiteoksen kulminaatiopisteessä katosta laskeutuu tikari, jonka terällä tanssijahahmo yrittää hyväillä itseään. Hän valitsee silti toisin ja kääntää terän pois itsestään.

Teoksen lopussa on lupaus maiseman valaistumisesta. Sirkka Selja kiteytti sen aikoinaan: ”Aurinko on tallella. Tämä on kiitosruno.”

Jukka Huitilan videotausta ei ole jäännöksetöntä kuvittamista tai nähdyn moninkertaistamista. Kun Lucia-neito, valon lähettiläs, nähdään videolla kynttiläkruunuineen, tanssijahahmolla on oma, ylivertaisen raskas kruununsa, jossa yksikään kynttilä ei enää loista. Sen paino uhkaa luhistaa hänet.

Alkutilan raskaat ja jähmeät liikeradat vaihtuvat pakkopirteyteen. Katri Helenan Kesän lapsi näet vaatii, että auringosta on otettava ja saatava kaikki irti, vaikkapa väkisin ja hampaat irvessä. Tässä kohtauksessa räikeä pönkkähame, kuten Leena Ollikaisen puvustus yleensäkin, myötäilee ilmeikkäästi tanssiteoksen kokonaisajatusta. Samalla saumattomuuden periaatteella on rakennettu myös Pekko Koskisen äänimaisema.

Kaiken pitää olla mahdollista, viestittää päällään seisova, jalkojaan kankeasti liikutteleva tanssijahahmo. Ja kun yrittää liikaa, mikään ei ole mahdollista. Juuri tästä syntyy Kaamoksen tragikoomisuus. Myös Riikka Vuorenmaan valaistusratkaisussa on kohtaus, jossa lattiavalot syttyvät ja sammuvat yksitellen. Satunnaisen valokiilan hetkellinen armeliaisuus vahventaa samaa kouristavaa yrittämistä.

Mutta se merkitsee myös uljuutta ja urheutta. Hahmo on ehdottoman sympaattinen juuri siksi, että hän ei anna periksi. Hän ei lysähdä nurkkaan vaan yrittää sinnitellä. Hän tietää, mitä kaamos kantaa sisällään vuodesta toiseen, talvesta talveen. Sen myötä hän tietää enemmän myös itsestään. Arktisuus on lopulta mielentila, pohjoiseen syntyneen ihmisen osa.

Täällä Pohjantähden alla -laulun aikana liikutaankin kaksitahoisesti suomalaisuuskliseiden liepeillä. Niitä sekä ironisoidaan että kunnioitetaan. Pitkä alushame kätkee sisälleen naisen, joka on uuttera mutta vähään tyytyvä – olosuhteiden pakosta. Liikuttavan sitkeä unelma hänellä silti on – ja se toivo, jonka hän juuri ja juuri jaksaa kantaa mukanaan.

Eija Komu, Sanomalehti Karjalainen 1.12.2009

Teoksen tekijät Pirjo Yli-Maunulan lisäksi:

Petri Tamminen on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenan tiedotusoppi. Hän asuu Vääksyssä ja työskentelee vapaana kirjailijana. Tamminen tunnetaan lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarina. Esikoisteos, liuskan mittaisia tarinoita sisältävä kokoelma Elämiä ilmestyi vuonna 1994. Miehen ikävä (1997) ja Piiloutujan maa (2002) jatkoivat samaa minimalistista tyyliä. Tammisen romaani Väärä asenne (2000) kertoo bakteerikammoisen tuoreen isän painajaisesta.Muistelmat -teoksessaan Tamminen pohdiskelee omalla jäljittelemättömällä tavallaan, mitä elämä oikeasti on, mistä se koostuu, mitä jää mieleen? Tammisen Enon opetukset (2006) on tragikoominen romaani kasvamisen tiestä, ihanteista ja miesten välisestä ihailusta. Tammisen uusin romaani Mitä onni on (2008) kertoo kirjailijasta ja hänen pelikaveristaan, kahdesta miehestä, jotka perehtyvät onnen olemukseen. Onnellisuustutkimusten edetessä kirjailija ajatuu lopulta seuraamaan oman onnensa jälkiä.Petri Tamminen on saanut Kalevi Jäntin palkinnon kirjastaan Piiloutujan maa. Tammisen tuotantoa on käännetty ruotsiksi, saksaksi ja latviaksi.

Leena Ollikainen on valmistunut vuonna 1990 vaatetusalan artenomiksi. Hän on työskennellyt puvustonhoitajana Teatteri Pienessä Suomessa ja vuosina 1999-2007 Helsingin kaupunginteatterissa, ensin puvuston hoitajana ja neljä vuotta puvuston päällikkönä. Tällä hetkellä hän työskentelee Oulun kaupunginteatterissa.

Jukka Huitila Valo- ja kuvasuunnittelija, TeM

Jukka Huitila on yksi valovoimaisimmista nuoren polven visuaalisista suunnittelijoista esittävän taiteen kentällä. Hän on ideoinut sekä toteuttanut lukuisia visualisointeja näyttämötaideteoksiin ja erityisesti nykytanssin piirissä hänet tunnetaan kokonaisvaltaisista visualisoinneistaan, joissa liikkuvalla kuvalla on ollut usein merkittävä rooli. Tällä hetkellä Huitilan kiinnostuksen kohteena on viedä taidettaan yksityisempään, entistä näkyvämpään suuntaan.

“Minulle on yhden tekevää onko suunnitteluni lopputulos ollut tunnistettavissa ohjaukselliseksi, valoksi, lavastukseksi, videoksi tai installaatioksi. Taiteilijana valitsen sopivan metodin jokaisen teoksen tarpeiden mukaan. Pidän tärkeimpänä, että teos on kokonaisuus. Eli prosessin on oltava etusijalla.”

Riikka Vuorenmaa on freelance-valosuunnittelija. Hän on tehnyt esityksiin myös projisointeja, ääntä ja lavastuksia sekä ääni-installaatioita. Vuorenmaa on valmistunut Lapin yliopiston av-mediakulttuurin koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi ja Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi.

Pekko Koskinen on pelisuunnittelija jonka viime aikojen toteutukset ovat pohtineet pelien paikkaa taiteiden kentällä. Työkseen hän suunnittelee pelejä Playsignissa, ja on aiemmin toiminut mm. LudoCraftin käsikirjoittajana ja äänisuunnittelijana. Hän on toteuttanut myös useampia pelillisiä kuvataidenäyttelyitä. Pirjo Yli-Maunulan kanssa hän on tehnyt yhteistyötä teoksissa Muodonruodoksia (2007) ja Kadonnut Kaupunki (2008).

Tomi Hurskainen on graafinen suunnittelija. Hän toimi aiemmin LudoCraftissa peligraafikkona ja taittajana. Urallaan hänellä on paljon erilaisia freelance-projekteja, viimeisimpänä Kadonnut Kaupunki. Hän on ollut toteuttamassa useita pelillisiä kuvataidenäyttelyitä. Työkseen hän toimii Playsignin graafikkona.